Viime viikkoina on käyty keskustelua yhteisten asioiden hoidosta (vältän sanaa poliitiikasta) jossa on käytetty paljon tunteisiin liittyviä sanoja. Ikävää, ilkeää, mielen pahoittavaa, iljettävää…
Sanoja, joiden tuoma tunnetila tuo pahan mielen. Sanoja, joiden pitäisi viestiä siitä, että jotain on tehty väärin tai että jotakin/joitakin ihmisiä on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti.
Kahvipöytäkeskusteluissa puhutaan puolileikkisästi että jollakin on Facebookissa sekä poliitikko- että ihmisprofiili. Poliitikkoprofililla tarkoitetaan julkisia tykkäyssivuja ja ihmisprofiililla henkilökohtaista Facebook-profiilia, jonka ei tarvitse olla julkinen.
Itsekin karsastin pitkän aikaa toisen julkisen tykkäys-sivun lisäämistä, koska olen vahvasti edelleenkin sitä mieltä, että olen kokonainen ihminen, jonka yksi osa liittyy yhteisten asioiden hoitoon, eli toisin sanottuna politiikan tekemiseen.
Entä miksi edes puoli-ironisesti tai leikkisästi näin puhutaan? Onko sisällä kuitenkin joku syvempi ja synkempikin peruste? Voiko olla niin, että joskus poliitikko ja ihminen irtoavat toisistaan aivan inhimillisistä syistä.
Olen huomannut, että esiintyvän artistin ja monessa mukana olevan poliitikon elämää voidaan jollain tasolla vertailla toisiinsa. Tienpäällä vietettyjä kilometrejä tulee paljon. Ihmisten kohtaamisia on tuhansia ja sinun on pystyttävä aidosti tavoittamaan kuulija. Tulevaisuutesi riippuu siitä, mitä ihmiset sinusta ajattelevat, artistilla keikkamyynnin ja poliitikolla uskottavuuden, tehtyjen työtulosten ja lopulta äänestystuloksen perusteella.
Paljon poissa kotoa oleminen ja uskomalleen asialle omistautuminen puolestaan ovat haaste normaalille arkielämälle ja läheisille. Laulujen lunnaat, tai politiikassa puheiden pantit ovatkin tulleet maksettavaksi valitettavan usealle.
Moni artisti luo itselleen toisen minän, taiteilijanimen. Onko yhteisiä asioita hoitaville ihmisille poliitikon viitasta tullut vastaava kilpi, alter ego. Valitettava totuus on, että tuosta kilvestä on julkisuudessa tullut lähinnä tomaatteja ja kananmunia räiskähdyksinä vastaanottava suojapeite.
Poliitikon ammatin arvostus on laskenut kuin lehmän häntä. Viimeaikojen teatteri sote- ja maakuntauudistuksen käsittelyssä, saunassa asumiset, eduskuntatalon portailla mielenosoittajille huutelu ja hulvattomat taksilla ajelut eivät varmasti ainakaan nosta uskottavuutta ja arvostusta.
Onko poliitikon mandaatilla jotenkin helpompi toimia kummallisesti, vastoin normaaleja ihmisyyden käyttäytymissääntöjä. Tai toisin päin, onko politiikkaan mukaan lähteneen henkilön kimppuun helpompi käydä esim. somessa, unohtaen että siellä alla on tunteva IHMINEN.
Toisaalta, olipa sinulla sitten taiteilijanimi tai poliitikon kilpi päällä, lopullisen vastuun teoistasi ja niiden seurauksista kantaa joka tapauksessa juuri se sama ihminen.
Tämä on monella tapaa surullinen yhtälö ja noidan kehä. Kun äänestyksen kautta ihmisten luottamuksen ( ja samalla valtakirjan heidän asioiden hoitoon) saaneet ihmiset käyttäytyvät jo yleisen oikeustajunkin mukaan epäasiallisesti, on aika paha mennä moralisoimaan ihmisiä ketkä eivät usko poliitikkoihin. Toisaalta politiikan uudistumisen ja muutoksen kannalta mukaan tulisi saada myös uusia ihmisiä ja uusia ajatuksia. Nykyinen mätkintä taas ei ole omiaan houkuttelemaan ihmisiä mukaan toimintaan…
On myös täysin totta, että olisi helpompaa kovettaa itsensä ja puskea eteenpäin vahvoilla viesteillä ja uholla. Huutaa kuorossa ja osoitella sormella väärin tehtyjä ja hoitamattomia asioita. Viha on erällä tapaa myös keino suojautua asioilta mitkä satuttavat.
Asioiden on kuitenkin muututtava.
Aitoon toisen ihmisten kohtaamiseen, kuulemiseen ja vuoropuheluun sekä yhteisten asioiden eteenpäinviemiseen eivät riitä vain korvat ja suu. Siihen tarvitaan myös sielun, sydämen ja persoonan mukaan ottaminen. Eikä se tee ihmisestä yhtään sen heikompaa. Tosin, se tekee poliitikosta ihmisen – johon välillä sattuu.
- 46Shares
Ehkä teistäkin odotetaan edes jonkunlaista vastausta kun apua pyydetään mutta kontaktia vaikea saada,kun ilmeisesti emme tuota rahallisesti hyötyä ,ei tavallinen ihminen saa teihin yhteyttä.
Hyvin kirjoitettu. Monesti miettinyt samaa.
Hanna kirjoittaa blogissaan tärkeistä asioista.
Haluan tuoda tähän keskusteluun myös rinnakkaisen näkökulman. Suomessa eduskunta käyttää suurinta lainssädäntö- ja budjettivaltaa, jolle suomen kansa on antanut nämä valtuudet.
Seuraan mielelläni Ylen suoria lähetyksiä eduskunnan täysistunnoista, lähetekeskusteluista jne. Minua on järkyttänyt se tapa, jolla tämä kansan valitsema kansanedustaja joukko käy depattia eduskunnan istuntosalissa.
Eduskunnan puhemies joutuu vähän väliä huomauttamaan mm. huutelusta salissa. Istuntosalissa kommentoidaan kesken puheenvuorojen ja käytetään välillä kieltä, joka ei mielestäni kuulu eduskunnan arvovaltaan.
Tämän kaltainen käyttäytyminen jättää alleen sen mistä sivistyneesti pitäisi pystyä keskustelemaan.
Olen ollut jo pitkää huolissani eduskunnnan arvovallasta ja uskon, että en ole ainoa toteakseni kansanedustajien kärsivän uskottavuuden puutteesta. Uskottavuuden puute on minusta keskeinen asia joka vaikuttaa mm. äänestysaktiivisuuteen.
Uskottavuuden puute kansanedustajan työssä vaikuttaa myös siihen kuinka uskottava olet.
Uusien vaaleilla valittujen kansanedustajien yksi keskeisimmistä tavoitteista on palauttaa eduskuntaan sille kuuluva arvovalta,
uskottavuus ja sivistynyt keskusteluyhteys.
”Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu” totesi Tapani Tölli vuonna 2008. Osuvasti sanottu ja kuvaa hyvin myös nykyistä tilannetta.
Laajaa arvostusta saanut poliitikko totesi myös näin Helsingin Sanomissa 26.8. jossa hän ansiokkaasti analysoi myös päätöstään jäädä pois kevään 2019 eduskuntavaaleista.
”Politiikasta on tullut pinnallisempaa. Pitkäjänteisyys on kadonnut. Päätöksentekokyky on heikentynyt. Mielikuvista on tullut faktoja tärkeämpiä.Politiikkaa ja politiikan journalismia vaivaa historiattomuus.
Isot ja pienet asiat menevät sekaisin, eikä niitä osata suhteuttaa.
Erityisesti harmittaa kielenkäytön koveneminen. Eduskuntakeskustelut ovat usein kuin Twitter-väittely, jossa osallistujat kisaavat siitä, kuka keksii kärjekkäimmän tavan loukata toista.”
Tapani Tölli tuo esille asiat joista eduskunnan tulisi olla laajemminkin erityisen huolissaan.
Uskon vahvasti ihmisyyteen ja sitä kautta haluan myös uskoa, että edellä mainitut seikat saadaan vielä korjattua.
Lopuksi haluan toivottaa Hannalle mestyksekästä arvokeskustelukampanjaa kohti ensi kevään eduskuntavaaleja.
Kiitos Juha. Puhut täyttä asiaa 🙂