Olen kunta- ja maakuntapäättäjänä nähnyt, kuinka valtiovalta ajaa kunnat jatkuvasti seinää vasten. Kuntien tehtäviä lisätään, mutta tulevaa rahaa pienennetään. Lisäksi kunnat pakotetaan käyttämään aivan liikaa aikaa selvitysten ja lausuntojen tekemiseen.

Jatkuva talouden tasapainottaminen on arkipäivää ja kuntalaisen kukkarolla käydään veronkorotusten muodossa kohtuuttoman usein.

Ihmiset joutuvat yhä eriarvoisempaan asemaan, sillä yksistään veroprosentit vaihtelevat Suomen kunnissa 16,50–22,50 prosentin välillä.

Ratkaisuksi esitetään voimakasta keskittämistä. Tämä ei kuitenkaan ole oikea tie.

Itä-Suomen alasajo ja keskittämispolitiikka on lopetettava!

Haluan olla rakentamassa vahvoja maakuntia. Niissä huolehditaan lapsiperheistä ja nuorista, arvostetaan työtä ja myös jo työuran tehneitä ihmisiä, uskotaan yrittäjyyteen sekä tiedetään, että kotimaisessa ruuassa, bioenergiassa ja vihreässä taloudessa on tulevaisuus.

Politiikkaan on saatava myös uusi avoimempi toimintakulttuuri. Asiat on pystyttävä hoitamaan ilman turhaa politikointia.

Asiat paranevat tekemällä!

 

Hanna Huttunen Asiat Paranevat Tekemällä!